10. lokakuuta 2019

PUITA UUNIIN

Vihdoinkin saamme aikaan jotain konkreettista, sillä meille on myönnetty ensimmäinen lupa eli maisematyölupa! Huomenna perjantaina laitetaan moottorisahat laulamaan ja puuta nurin. Ja sitä laulua sitten soitellaan yhtäsoittoa viikonlopun ajan, nimittäin kaadettavien runkojen määrä on arviolta 40 kappaletta. Tontilta kaadetaan kaikki kuuset, joista suurin osa alkaa olla jo valtavan kokoisia. Isompia kuusia kaatu lähemmäs kymmenen kappaletta. Loput kaadettavat puut ovatkin sitten yhtä mäntyä lukuun ottamatta koivua. Suurimman koivun ympärysmitta on yli kaksi metriä, eli niilläkin riittää kokoa.



Ensimmäinen ajatus kaadettavien puiden suhteen oli tietysti polttopuiden teko. Lopulta, kun kaadettavaksi merkattujen puiden määrässä alettiin puhua kymmenistä, luovuimme suosiolla ajatuksesta. Missä välissä ehtisimme edes polttaa niin paljon puita? Päätimme myydä tukkipuut ja löysimme lopulta myös ostajan niille. Puut kaadetaan ja katkotaan ostajan ohjeiden mukaan sopivaan mittaan talkootyönä. Tämän jälkeen paikallinen puunkorjuuyrittäjä tulee traktorillaan ajamaan tukit tien varteen pinoon ja vie samalla risut ja oksat mennessään. Tämän jälkeen puunostaja tulee hakemaan tukit ja maksaa meille niistä toivottavasti kohtuullisen summan. 

Sehän kuulosti melkein jo helpolta hommalta vai mitä. Käytäntö on kuitenkin todennäköisesti aivan jotain muuta ja epäilemättä meillä onkin työn täyteinen viikonloppu luvassa. Tarkoituksena olisi itse karsia suuremmat oksat ja latvat polttopuiksi, missä taatusti riittää myös hommaa niin paljon kuin jaksaa vain tehdä. Lisäksi pienimmät rungot, joita tulee myös noiden 40 rungon lisäksi, jää meille polttopuiksi, kuten myös se yksittäinen mänty. Kuusesta ja koivusta maksettava hinta oli nimittäin huomattavasti korkeampi kuin männystä, joten suuremman arvon mänty antaa palaessaan saunan kiukaassa tai olohuoneen takassa. Ja onhan meille tulossa myös puuhella, josta olen unelmoinut jo useamman vuoden. Jos tukkipuut saadaan vielä pinoon ja pino katoamaan ennen kevättä, niin se riittää. Koitetaan pitää odotukset mahdollisimman vaatimattomina vielä tässä vaiheessa.

Mutta pääasia on, että VIIMEINKIN tontilla tapahtuu oikeasti jotain, mistä jää näkyvä jälki. Viivat tai numerot paperilla eivät tähän mennessä ole onnistuneet tuomaan vielä minkäänlaista edistyksen tunnetta. Meillä on tällä hetkellä edelleen käynnissä hirsikehikon kilpailutus, jossa koitetaan kiristää hintaa mahdollisimman pieneksi kahden toimittajan välillä. Lisäksi työn alla on perustusten ja kellarikerroksen suunnittelu sekä LVI-suunnittelu, joista jälkimmäisessä erityistä päänvaivaa ovat aiheuttaneet välipohjan ontelolaattojen aukotusten sijoittelu. Ontelolaattojen aukotuksissa pitää huomioida myös paloturvallisuus eli palokatkot, joista onkin tulossa oma julkaisu yhteistyössä palokatkosuunnittelijan kanssa.

Olemme yrittäneet kovasti kilpailuttaa myös kaivuu-urakkaa, mutta emme ole onnistuneet saamaan kuin yhden tarjouksen lukuisista tarjouspyynnöistä huolimatta. Ilmeisesti kaivurikuskeilla riittää hommia ilman meidänkin työmaata. Lisäksi tarvitsisimme kaivuria myös maaperätutkimuksen koekuoppien kaivamiseen, sillä kiviseen rinteeseen ei kannata lähteä kairaamaan. Jos omakotitalon pohjatyöt ei kavinkonemiehiä kiinnosta, niin arvatkaapa kuinka helppo on saada kaivuria tontille muutaman kuopan takia? Innosta puhkuvia kaivurikuskeja täytyy suorastaan hätistellä tontilta...

-Eeva

2 kommenttia:

  1. Meidänkin pitäisi mökkitontilta kaataa muutama puu. Tosin jäänee ensi kesään, että saamme maisematyöluvan kuntoon sekä hankittua kunnollisen moottorisahan. Naapureillamme taitaa kylläkin olla Echo merkkinen saha, ehkä voimme saada heiltä lainaan. Millainen hirsitalo teillä on suunnitteilla? On ihana tunne kun tyhjällä tontilla alkaa vihdoin tapahtua ja oma unelma alkaa ottaa muotoa.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti onnistiutte kilpailuttamaan jo kaivuu-urakan. Meillä on itseasiassa myös palokatkojen asennus meneillään meidän mökillämme. Löysimme siihen ammattilaisen Uudenmaan suunnalta, joka tottakai myös tarkisti eristykest ja muut palokatkojen asentamiseen vaikuttavat asiat. Me olemme itse kovinkin maallikkoa näissä rakennushommissa, että olemme kyllä huoletta käyttäneet ammattilaisia moneen osa-alueeseen. Hienoa, että teidän rakennusprojekti edistyy!

    VastaaPoista

Kommentit