29. joulukuuta 2019

SAUNAMÖKKI OSA II

Alunperin ajatuksena oli rakentaa myös saunamökki painumattomasta hirrestä, mukaanlukien saunan väliseinät. Nopea kustannuslaskenta kuitenkin osoitti puurunkoisen rakennuksen useamman tonnin halvemmaksi, joten tässä kohtaa päätimme säästää, vaikka olisihan hirsisauna ollut ihana! Julkisivun paneloimme kuitenkin Hongan toimittamalla hirsipaneelilla, jolloin siitä saadaan ulkoa päin identtisen näköinen päärakennuksen hirren kanssa. Ulkoseinien väritykseksi laitamme lupahakemukseen mustan, sillä emme halua, että saunamökki nousee liikaa esille. Se saa rauhassa jäädä pihapuiden katveeseen. 

Yksiaineisena rakenteena hirsi olisi ollut turvallinen ja terveellinen ratkaisu ulkoseinärakenteeksi. Puurunkoisessa rakenteessa tulee valita eristemateriaali ja eristevaihtoehtoja onkin tarjolla useampia; pientaloissa mineraalivillan lisäksi käytetään nykyään myös selluvillaa. Molemmat eristeet ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja, mutta niissä on kuitenkin myös omat huonot puolensa. Mineraalivilloilla (kivivilla, lasivilla) ongelmana on mahdollinen kuitujen irtoaminen sisäilmaan. Selluvilla ja muut puukuitueristeet sisältävät taas erilaisia palon- ja homeensuoja-aineita, joista ollaan montaa mieltä. Selluvillasta voi kulkeutua sisäilmaan myös hienojakoista pölyä. Yhteistä edellä mainituille eristeille on kuitenkin se, että ulkoseinärakenteen höyryn- tai ilmansulkukerros tulisi toteuttaa erityisellä huolellisuudella.

12. joulukuuta 2019

SAUNAMÖKKI

Meille on tulossa toiselle tontille saunamökki. Saunamökissä on pinta-alaa yhteensä noin 30 m² ja lisäksi ympärille tulee terassia. Saunaan tulee puulämmitteinen kiuas ja lauteille pitäisi mahtua hyvin vähintään kuusi henkeä. Vieraille lämmitetään aina puukiuas. Tästä syystä taloon tuleva sähkölämmitteinen sauna voitiin jättää kooltaan pieneksi ja kompaktiksi, jolloin se on tarvittaessa nopea ja helppo lämmittää omalle väelle. Tosin voi olla, että sillä klapimäärällä mikä tontilla tällä hetkellä on, olisi ihan hyvä lämmittää puusaunaa vaikka joka päivä! Saunaan olisi tarkoitus saada kunnon spa-tunnelmaa wow-efektillä, vielä on mietinnän alla miten tämä toteutetaan. Tunnelmallinen värimaailma ja valaistus ovat avainasemassa, mutta jotain erityisempää olisi mukava keksiä. Pesuhuoneeseen tulee kaksi suihkua ja lisäksi ovi ulos. Ovesta pääsee suoraan vilvoitelemaan terassille ja lisäksi ovesta on helppo kantaa puut saunaan vaikka kengät jalassa, ilman että tarvitsee pelätä tuvan sotkeentumista. Lisäksi mökkiin tulee oma pieni vessa.


Tupaan on käynti terassilta, pariovien tai liukuoven kautta. Tuvan puolelle tulee avokeittiö, jossa kaapistot sijoittuvat takaseinälle. Keittiöön tulee lähes kaikki toiminnot, mitä meille tulee sisäkeittiöönkin, mutta pienemmässä mittakaavassa. Saunamökin edustan terassi on suunniteltu kesän oleskeluterassiksi, joten myös keittiöltä vaaditaan siinä suhteessa vähän enemmän. Ajatuksena on, että saunamökissä on oma astiastonsa, jolloin kaikkea ei tarvitse kuljettaa talolta. Myös kaikki tiskit on tarkoitus tiskata saunamökillä eli keittiöön tulee myös astianpesukone. Joko normaalina 60 cm leveänä tai sitten kapeampana versiona. Jääkaappi, mikro ja erillinen "kannettava" induktioliesi tulevat kuulumaan myös varustukseen pesualtaan kanssa.

Saunatuvan ehdottomaksi kruunuksi tulee puuhella, josta olen unelmoinut jo pitkään. Sille ei löytynyt talosta paikkaa, joten se siirrettiin saunamökkiin. Näin jälkikäteen ajateltuna saunamökki onkin sille paras paikka. Mikäli puuhellasta sattuu joskus tuprahtamaan vaikka savut sisään, ei hajuhaitta ole niin suuri pienessä tuvassa. Lisäksi se luovuttaa samalla ihanaa, kodikasta lämpöä paukkupakkasillakin. Mikäs siellä on vaikka leipoessa karjalanpiirakoita ja paistaessa niitä puuhellassa, kuten mummukin aikoinaan teki. Siellä saa laatikot ja padat muhia rauhassa, varmaan joulukinkkukin maistuisi tavallista paremmalta?

Tupaan olisi tarkoitus mahduttaa pieni, neljän hengen ruokapöytä ja kunnollinen vuodesohva. Saunamökistä tulee ensisijainen vieraiden majoituspaikka. Myös tämän vuoksi tupaan on tärkeä luoda sisustuksella oikea tunnelma. Mikä olisi sen hienompaa, jos vieraat voisivat ajatella olevansa ennemminkin hotellissa kuin kylässä. Saunamökissä kun saa olla ihan omassa rauhassa niin halutessaan. Onneksi sisustuspuolta ei tarvitse vielä tässä kohtaa miettiä, tärkeintä on nyt hahmottaa tilojen koko ja tarpeenmukaisuus. Varsinaista säilytystilaa ei keittiön lisäksi ole tulossa, mutta ulkovaatteille pitäisi keksiä pieni naulakko ja paikka sille.




Eniten tässä koko projektissa odotankin juuri saunamökkiä ja sen valmistumista! Mikä teidän rakennusprojekteissanne on ollut se eniten odotettu asia?

-Eeva

P.S. Saunamökin rakenteellisiin ja teknisiin ratkaisuihin palaan vielä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

6. joulukuuta 2019

AINA KANNATTAA KYSYÄ

Vihdoinkin useita viikkoja kestänyt kilpailutus on ohi ja saimme lopulta valittua hirsikehikollemme toimittajan. Kauan asiaa pohdittuamme ja muutaman tiukan kilpailutusvaiheen jälkeen päädyimme lopulta Honkarakenteen hirsikehikkoon. Kehikko tilattiin siis omien pohjapiirustusten mukaan ja nyt odottelemme lopullisten lupakuvien valmistumista, että pääsisimme jättämään rakennusluvan hakuun. Sitten vasta onkin jännät paikat edessä!
Mutta koska päätöksien teko ja asioiden lukkooon lyöminen tuntuu ainakin itseni kohdalla olevan haasteellista, emme tietenkään tehneet kauppoja vasta kuin itse hirsikehikosta ja vesikatosta. Olemme yrittäneet tähän mennessä kilpailuttaa kaiken mahdollisen. Tämän vuoksi kehikon asennus ja ikkunat jätettiin vielä sopimuksen ulkopuolelle, sillä ne voi lisätä toimitukseen myös jälkikäteen. Tällä hetkellä olemme taipumassa myös Hongan asennuspalveluun, sillä tällöin myös asennukselle saadaan takuu ja takuun piiriin kuuluu myös jälkitarkastus. Hintaerokin on varsin pieni vaihtoehtona olevaan urakoitsijaan nähden, jolta luonnollisestikaan näitä takuita emme saa. Uskon myös, että Hongan asentamana kehikko olisi nopeammin säältä suojassa, sillä he tekevät kehikon pystytystä työkseen ja homma sujuu taatusti joutuisasti. 



Ikkunoiden osalta taas meillä on vielä muutama kysymysmerkki. Mikäli otamme asennuspalvelun Hongalta, he asentavat myös ikkunat, riippumatta siitä ovatko ne meidän itse hankkimat vai ovatko ne tulleet hirsitoimituksen mukana (mistä iso plussa Hongalle!). Mutta Honka asentaa ikkunat ainoastaan hirsikehikkoon eli meidän tapauksessa ikkunat jäisivät asentamatta harkkorakenteiseen kellarikerrokseen sekä pihasaunarakennukseen. Näistä voisimme selvitä toki itsekin, koska kyseessä on melko pienikokoiset ikkunat. Jos taas otamme asennuksen ikkunatoimittajalta, saamme asennukselle takuun ja ikkunat kaikkialle asennettuna. Tällä hetkellä selvittelemmekin vielä tämän asennuksen hintaeroa. Toki myös eri ikkunavalmistajilla on hieman eroavaisuuksia ikkunoiden ja ulko-ovien rakenteessa.


Hirsikehikkojen kilpailutus oli loppujen lopuksi varsin mielenkiintoista ja opetti ainakin sen, että minkä asian tahansa voi kilpailuttaa ja toimitusisällöstä on mahdollista muokata juuri sellainen kuin itse haluaa. Me karsimme käytännössä kaiken mahdollisen pois ja jäjelle jäi ainoastaan hrisikehikko ja vesikattorakenteet. Lisäksi kannattaa olla erityisen tarkkana toimitus- ja asennussisällöissä. Esimerkiksi jollakin toimittajalla asennustelineet voivat sisältyä jo hintaan, kun taas toisella ne pitää järjestää omalla kustannuksellaan tontille. Tarkkana saa siis olla, mutta kannattaa kysyä ja tehdä vertailuja. Uskoisin, että tinkaaminen on myyjille kuitenkin ihan arkipäiväinen asia, eikä tarjouksen kysymistä kannata ainakaan hävetä. Sieltä voi sitten tulla mukavia yllätyksiä, kun on vain rohkea ja ottaa asian puheeksi.

- Eeva